Ote elämästäni osa 8

Petin itseni ja mokasin. Lähdin samalle tielle kuin sinä. En ollutkaan yhtään parempi kuin sinä, yhtään viisaampi kuin sinä. Lähdin koston tielle ja kadun sitä syvästi, koska satutin samalla itseäni, revin vanhat haavat auki. Oksettaa. Miten olinkin niin hölmö. Luulin, että saan revanssin kun käyttäydyn samalla tavalla. Hetken se tuntui hyvältä, oli voittaja olo. Sain kertoa, selittää, huutaa, valehdellakin. Niinhän sinäkin teet, koko ajan…

Vittumitäpaskaa! Kadun, todellakin. Avaan lääkekaapin ja otan tarvittavan, kun en muutakaan voi. Voin vaan antaa ajan kulua ja odottaa, että aika tekee tehtävänsä. Jälleen. Eheyden taas hieman. Luulin ettet voi enää satuttaa, suistaa minua raiteiltani. Järkytyin siitä mikä valta sinulla on edelleen minuun. Se on pelottavaa, ahdistavaa, masentavaa.

Silitän kissaa ja kuuntelen sateen ropinaa. Sisuksia jäytää, rinnan päällä on norsu. Sisälläni on monta suljettua ovea, joiden takana on paljon synkkyyttä. Jokin ovi aukesi ja synkkyys asettui olkapäälle ahdistavana, masentavana. Aika. Annan ajan kulua ja olen himpun verran viisaampi, ehjempi ja vahvempi.20181017_181035

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: