Ote elämästäni osa 2

Ai, oot sä taas saikulla? Joo. Kuinka kauan? Kolme kuukautta. Ok, pärjäile kamu. Seuraava keskustelu olikin sitten vaikeampi. Piti ilmoittaa pomolle. Siinä sitten hengittelin ja tsemppasin itseäni, vaikka tuntui, että kuolen tähän tunteeseen – mahassa solmu, rinnan päällä norsu ja iso pala kurkussa, jota ei saa nielaistua, vaikka kuinka yrittää.

Tuttuahan tää oli, liian tuttua. Moneskohan saikkulappu lähti taas pomolle…kymmenes? Viidestoista? Elämä oli ollut yhtä alamäkeä monta vuotta. Pitkiä saikkuja, todella pitkiä. Yritystä töihin, taas romahdus. Sitten yritettiin työkokeilujen kautta töihin. Jonkin aikaa toimi, lopulta ei sekään. Olin syvällä kuilussa, tukehtumaisillani. Oli pakko katsoa peiliin ja sanoa NE sanat: mä en pysty enää. Ei ole muuta vaihtoehtoa…

TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE siinä se nyt seisoo. Aluksi sitä oli vaikea lausua, vielä vaikeampaa kirjoittaa ja katsoa. Toisaalta olin valtavan helpottunut! Suuren suuri kivi tipahti harteiltani, solmu avautui mahassa ja norsu hyppäsi alas rinnan päältä. Pystyin hengittämään!

Eläke, puhun eläkkeestä, en ota sitä etuliitettä mukaan. Kun näen puoli tutun kadulla tai bussissa, sanon olevani lomalla (hittoako se sille kuuluu). On se kyllä kummaa, miten sitä häpeää. Häpeä. Masennus. Siinäpä parivaljakko. Niiden kanssa on elettävä.

Mutta tämä ratkaisu oli ainoa ja oikea minulle. Ja myös pelastus. Pelastin loppu elämäni.

Pelastin loppu elämäni.20170522_133251_optimized

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: